Ihastuttava Roundabout Hotelli tarjosi hyvää ruokaa ja juomaa, king-size vuoteen ja hyvää palvelua. Koitettiin varata huone Brightonista vaan ei onnistunut. Etsittiin tavarasäilytystä päiväksi sekä Portsmouthista että Brightonista, ei löydetty, joten päädyimme varaamaan huoneen Lontoosta loppuajaksi. Sieltä sitten tehtäisiin täsmäiskuja esim. Brightoniin. Päätettiin jättää Portsmouth väliin ja hypättiin junaan Farehamista määränpäänä London Victoria. Matka sujui mukavasti pitkälti yli puolenvälin ja muuttuikin yllättäin jännittäväksi!!!!! Juna pysähtyi pienehköllä asemalla ja kuulutettiin, että kuolemantapauksen johdosta kaikkien Gatwickin lentokentän ohi jatkavien tulee siirtyä viereisellä raiteella olevaan junaan ja vaihtaa East Croydonin  asemalla Victorian asemalle menevään junaan. Noh teimme työtä käskettyä ja matka jatkui. East Croydonissa ensimmäinen tieto oli, että juna Victorialle lähtee raiteelta 1. Juna tuli, ovet eivät auenneet ja juna jatkoi matkaa. Sitten alkoi kuulua kuulutuksia raidemuutoksista ja lähdeimme juoksentelemaan raiteiden 2 ja 3 ja 1 väliä, ylösalas portaita ja tieo muuttuu koko ajan. Sitten raiteelle 1 pysähtyy juna, jossa lukee Victoria, sinne siis. Ovet sulkeutuvat ja huokaisemme helpotuksesta ja myös hengästymisestä. Noin kahden miunuutin kuluttua asemahenkilökunnan jäsen tulee vaunuun ja ilmoittaa, että kaikki yhteyden Victorian asemalle on peruutettu, koska aiemmin mainittu kuolemantapaus onkin sattunut yksi pysäkki ennen Victoriaa eli joku oli loikannut junan alle, hohdokasta, huoh! Uudet ohjeet olivat, että matkustakaa London Bridgelle. Asia selvä näin teemme. Taas juoksentelua laiturilta toiselle ja vihdoin edessä on juna London Bridgelle. Ovet on jo kiinni, mutta Ari ehti painaa ne auki ja hyppäsi junaan, ovet sulkeutuvat.  Ovet eivät enää aukea ja juna lähtee! Vaan minä en!!!! Siis Ari on junassa matkalla London Bridgelle ja minä olen asemalla East Croydonissa, riemullista. Ei hätää onhan kännykät. Paitti että Arilla ei ole!!!! Pientä häniikkipaniikkia hetken aikaa! Noh, päättelin että Ari jatkaa perille London Bridgelle ja hyppäsin siis seuraavaan mahdolliseen junaan ja läksin perään, ei musta ihan noin vaan eroon pääse. Junassa 1 Ari yrittää muistaa mun numeroa ja lainaa luuria ja lähettää tekstarin. Viesti ei tule perille. Junassa 2 minä juttelen miehen kanssa, joka seisoi mun vieressä kun ne kuuluisat ovet sulkeutuivat. Hänellä on kiire, minulla ei, juna pysähtyy jokaisella maitolaiturilla ja noin neljä pysäkkiä ennen Lontoota Ari soittaa ja teemme treffit aseman lipunmyynnille. Asemahenkilökunta oli ystävällisesti lainannut puhelinta ja Ari muistanut mun numeron. Ystävällinen kanssamatkustaja junassa 2 juttelee mukavia ja asemalla katsoo, että löydän Arin. Mukavia ihmisiä ovat täkäläiset. Iloisen jälleennäkemisen kunniaksi ostamme Osterikortit, jotta voimme eksyä toisistamme useammissa junissa ja useammilla asemilla. Suuntaamme kohti hotelli Adarea. Metrotunneleissa on 400 astetta lämmintä ja happi käytetty jo aamulla loppuun. Päästyämme ylös istahdamme ensimmäiselle mahdolliselle terassille ottamaan neuvoa-antavan. Hiki kuivuu ja syke laskee ja olemme valmiita jatkamaan hotellille. Hotellilla pientä hämminkiä, kun nämä ei ole tottunut siihen, että yhdessä kortissa voi olla sekä debit että credit toiminto ja koittavat veloittaa debittiä ja eihän se ole mahdollista, joten kaikki  menee sekaisin. Nyt näitä kortteja oli tullut kaksi yhtäaikaa ja olivat sitten tupalabuukanneet jotenkin oudosti eli eka yö nukuttiin kolmannessa kerroksessa (noin 379 porrasta) kolmen hengen huoneessa ja seuraavat kaksi kahden hengen huoneessa toisessa kerroksessa. (Lupasivat siirtää meiän kamat päivän aikana, toivottavasti on toteutunut.) Outoa englantilaista tapaa toteuttaen kauheeta arpomista että mikä pistoke ja sulake on päällä, koska olishan se tyhmää, että esim sulakkeet ois yhdessä paikassa. Järkevämpää on laittaa vessan valon ja hiustenkuivaajan sulake erikseen lattianrajaan. Telkkariinkin saatiin kuva ja kärpäset tapettua. Aika lähteä uusiin seikkailuihin. Käveltiin tovi ja päädyttiin Lontoon pisimpään pubiin. Ruokaa ja juomaa ja yllätysyllätys urheilua. Vuorossa tänään kriketti. Yhtään ei ymmäretty mitä tapahtu mutta lopuksi toinen voitti mestaruuden, juhuu! Vuoroon tuli jalkapallo ja annettiin tilaa todellisille entusiasteille, joita paarin lämpötila ei häirinnyt. Käveleskeltiin tovi ja istahdettiin pubiin, jonka avonaisen oven vieressä oli tyhjä pöytä. Kylmää olutta ja keveä tuulenviri. Päivän jännitykset teki tehtävänsä ja siirryttiin karkkikaupan kautta hotellille. 

Aamulla aika peseytyä ja huoneessa on ehkä kapein kylppäri koskaan. Suihkuun mahtuu just ja just. (Tiedän ettei olla niitä höyhensarjalaisia, mutta tähän mahtuminen on jo taidetta.) Vesi on vain kuumaa tai todella kuumaa. Pakkaan kamat valmiiksi että huoneen vaihto olis helpompaa ja kukaan ei klähmis meidän kamoja. Hintaan kuuluu aamiainen eli päiväreppu kantoon ja murkinalle. Sitten kohti Brightonia. Sunnuntain kunniaksi osia metrosta on poissa käytöstä, mutta henkilökunta muistaa koko kartan ulkoa ja vastaus löytyy aina hetkessä, parhaassa tapauksessa vaihtoehtoja löytyy useampia. Juna Brightoniin on täyteen ahdettu, mutta vain siksi että toinen pysäkki on Gatwick. Siitä eteenpäin on tilaa ja rauhaa. Mulla alkaa jännitys kasvaa onhan edellisestä kerrasta Brightonissa rapiat 26 vuotta. Perillä selviää miksei majoitusta löytynyt: Labour -puolueen vuosikokous. Samaan aikaan meidän kanssa asemalta lähtee mielenosoituskulkue eli saamme poliisisaattueen rantaan. Ranta on tutunoloinen, vaikka mitään muuta en tunnistakkaan. Otetaan kiertoajelubussi ja katellaan paikkoja. Tuttujakin paikkoja ja etenkin muistoja alkaa tulla. Oivallista. Kävellään Brighton Pier päästä päähän  ja aletaan kapuaminen asemalle. Suunnitelmissa on välietapit tarpeen ja tarjonnan mukaan. Mukavan tuntuinen sivukatu tarjoaa paarin nimeltä Queens, muuten hyvä, mutta ihan kohtapuoliin on alkamassa sekä cabaret että karaoke, karkuun. Kadun toisella puolella on Kings ja tarjolla pianomusiikkia. Sinne siis. Havaitsemme nimen harhaanjohtavaksi, sillä paikka on täynnä kuningattaria. Ainoat heterot olemme me. Tunnelma oikein rauhoittava. Päätämme jatkaa matkaa. Seuraavassa paikassa vessaan pääsee vain tunnusluvun näppäilyllä. Siksakkaillaan eteenpäin ja kaikenlaista mukavaa tulee vastaan. Ari löytää levykaupan ja minä paarin, molemmille jotain. Muuten mukava paikka, mutta vessan nurkka paksussa homeessa, haju melkoinen ja vessan vetokahva jäi käteen. Päätettiin jatkaa asemalle ilman lisäpysähdyksiä. Juna lähtöön oli vartin verran eli aika täydellinen ajoitus. Nyt olemme juuri saapumassa pahamaineiselle East Croydonin asemalle. Toivotaan parasta.